torstai 20. marraskuuta 2014

Ei, en ole eduskunnassa, olen reiveissä.

Helsinki 
Silloin todellisuus maksoi kuusikymppiä litra, sehän on halpaa se, 
on se.
Nykyään todellisuus maksaa kuusikymppiä gramma, sehän on halpaa se,
on se.

Kaikille saattaa olla tuttu tunne, kun kyllästyy itseensä. Osittain elän siinä tunteessa, sen vallassa ja sitä vastaan taistellen suurimman osan arjestani, usein häviten. Siksi mä olen iloinen kun voin kirjoittaa jostain ihmisestä joka kumoaa parhaimmillaan kaiken ikävän. Kukaan muu ei sais mua lähtemään monen kilometrin kauppareissulle niin helposti, kukaan ei oo samalla tavalla sekaisin kuin me, räpätään kilpaa Sairas✝:tä ja päätetään samalla aaltopituudella katsoa Toy Story keskellä yötä. tai tietenkin muut ihmiset samoin toimii, mutta mä en haluaisi lähteä etsimään tätä samaa mistään tai kenestäkään, ehkä en enää koskaan. Vaikka olin tietenkin paniikissa pienen hetken tästä äkkikäännöksestä, en mä valita siitä että mulla on toi mies tääl lemmikkinä nykyään tiheämmin. Nostaa hetkeks pois kirjojen sivuilta ja pikselimaailmasta todellisuuteen, eikä se tunnu edes pahalta. Kummallista kirjoittaa ilman tukehtumista omaan inhoonsa. Hengitän hetken helpommin ja tiedän, ettei mikään voi tuntua niin pahalta kuin kokemani päivät jolloin sorruin pahimpaan. Valittamiseen, julkisesti. Eikä edes hävetä.

amber mozo | via Tumblr 


'en syytä sinua,
kun et huomaa
miten katoan viereltäsi
kevyesti, kuin olisin jo aave

en syytä itseäni,
kun en saa näinä öinä 
nukuttua
edes vierelläsi.

ja olen sinisen viivan sisällä,
keskellä,
tietävänä.'
m.t.

(siis minä)

Sinihiuksinen tyttö 
ps. olo on zen ja se vasta onkin fucked uppia
pps. no kyllä vituttaa politiikka raivon partaalle, mikä ei oo ennen onnistunut
ja senkin halusin mainita miten omituista on kun viikossa haalistunut hiusvärikin on hupaisaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti