tiistai 9. kesäkuuta 2015

Don't wanna go home.

Meni liikaa tukkaa, on mennyt liikaa tiukkoja, uusi hieno kangaskassi peruuttamattoman ryppyiseksi, 
polvi veriseksi ja tapahtumat ohi puiston penkillä nauraen kaverille joka käytti kahdeksan (8) euroa jututtaessaan jätskimyyjätyttöä Saatanasta ja kaman vedosta, näistä perusjutuista.
''Musta sais muutemalla sanalla helvetin karun jätkän, mut osaan mä olla ihan okei, ainakin kännissä kavereitten kanssa.''



Tajusin just lenkillä, että oon asunut yli 10kk Itä-Vantaalla, kohta vuoden. Ja se on mulle isompi saavutus kuin mikään valmistuminen mistään oppilaitoksesta tai edes lukukaudesta selviäminen. Muistan yhä alkuajat omillani, olin välillä varma että ryssin kaiken ja joudun takas sinne, missä joka kadunkulma herättää vaan viiltävää ahdistusta. Nyt mä tiedän että kuulun oikeesti jonnekin parempaan, mun ei koskaan tarvii palata menneeseen.

 I made it, bitches.


En ole ostanut lippuja yhdellekään festarille tai keikalle minne olen menossa. Suunnitelmat elää liikaa, mutta se on vain hyvä. Harkitsen jopa festarisäästöjen delegoimista tatuointirahastoksi. 
Jäin taas taikamaailmaan jumiin, ja kannoin kirjastosta paljon elämänkertoja ja pari keikkatallennetta ja Punk - tauti joka ei tapa -nimisen dokkarin, jossa oli ihan liikaa Eppu Normaalia. Iski vain Puntala-ikävä. Mutta dokkareita aloin katselemaan eilen yömyöhään, jos jotain sivistystä saisin päähän mäkin. Heräsi matkakuume. Joskus on munkin tunnettava Berliini ja maistettava vierasta ilmaa.

Viikonloppuna lisää puistoilua ja yhtye nimeltä Pää Kii!, ei valittamista.