perjantai 10. heinäkuuta 2015

Matkaa teen, hieman outoon valoon.

Kasetilta soi Jimi Hendrix, kun istun täyteen pakatun Rokkitraktori -lempinimisen rämän auton keskitakapenkillä, iso koira mainiolta nimeltään Verho osittain sylissäni, osittain omistajansa Amiran päällä ja vähän vielä jalkotilassamme. Matka on onneksi vähätöyssyinen eikä auto hajoa, vaan saavumme lähes tunnin etuajassa Kotkaan odottelemaan Viskiä, joka on matkanjohtajamme sekä alkuperäisasukas vaikka nyt Lahdesta luoksemme suuntaa.

Heti porukkamme viimein parin kommelluksen jälkeen on kokoontunut, kuulee Viski kotkakavereiltaan paremman matkakohteen, jonne lauttamatka on ilmainen. Lehmäsaari vaihtuu lennosta Kuutsaloon, antaen lisäaikaa keventää nestemäisiä kantamuksia edes hieman Kotkan keskuspuistossa, jossa on niin kauniita istutuksia etteivät ne Helsingissä säilyisi kauaa kusematta.
Taksimatka jää välistä, joudumme melkein juoksemaan parikilometriä kantamuksiemme kanssa.
Vihainen lauttakapteeni unohtuu kaikilta heti kun pääsemme istumaan puoleksi tunniksi, ja katselemaan merelle.
Meressä on magiaa. Se rauhoittaa matkanteosta ja säätämisestä rasittuneen mielen välittömästi. Nyt seikkailu vasta alkaa.
 
Ensimmäinen havainto Kuutsalosta on kalliin oloiset kesähuvilat. Mitäs vittua me täällä ryypätään? Onneksi Viskin tutut eivät lopu, ja saamme pienen lepotauon kunnes mönkijät kuskaavat meidät kuratöyssyjen ja naurun saattelemana Santa-rantaan. Ihastun viikonlopun asuinalueeseemme välittömästi, pari mökkiä muuteman kilometrin säteellä mutta yksityisyys lähes rikkomaton, Suomen lait tuntuvat tavallistakin mitättömiltä. Leikitäänkö joukkomurhaajaa? 

Snube, ''en anna haastatteluja'' Korppis, Aleksi & Viski.


Leirinpystytyksen jälkeen tapahtumasarja menettää kronologisuutensa. Mönkkäreillä saamme hetkeksi hyvin päihtyneitä kotkalaisia juomaan älytöntä kiljumääräämme vähäisemmäksi, kuljemme lähialueella uittamassa koiraa ja fiilistelemässä, jossain vaiheessa kello lyö 0:00 ja on syntymäpäiväni, kundit kiipeävät pienelle kalliolle ja kajauttavat niin täysin kännisesti kuin osaavat onnittelulaulun. Meno jatkuu aamuneljään, putoan porukasta ensimmäisenä mutta kuuntelen ihmisten ilakointia hieman hymy huulillani. Parhaat synttärit ikinä.

Herään Aleksin ääneen. En muista mitä hän kysyy, mutta hetken tokkurasta selvittyäni avaan teltan vetoketjun ja tajuan miten kuuma siellä onkaan ollut. Alue näyttää vähän sotkuiselta, ei niin pahalta kun voisi olettaa. Päällimmäisenä on voittajafiilis, krapulaa 0% ja tänään bileet vasta alkavat!
Käymme merenrannassa kaksistaan, muut nukkuvat yhä.
Päivä jatkuu hyvin, hetken ehkä sataa, mutta ketään ei kiinnosta, hyttysenpistoja lähemmäs sata
ja iltahämärässä horisontti katoaa silmiemme edessä, muut käyvät alastonuinnilla itseäni lukuunottamatta. Mä en oo syöny kotona moneen kuukauteen niin hyvin kun tän viikonlopun aikana.

Sunnuntai.
Kyytiä ei näy. Kävelemme viisi kilometriä tuntematonta reittiä, mutta onnistumme ehtimään viimeiseen lauttaan 13.00.
Pizzaa nurmikolla ja vähän ontto olo olla. Kiitän facebookissa yleisesti synttärionnittelijoita ja armahdan ne, jotka eivät juhannustohinoissaan jaksaneet saada aikaiseksi. Teemu Bergman tykkää.

Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki - Ikuisten lasten laulu
Vitun hyvä tiivistelmä, miltä tuntuu kun en oo teini enää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti