maanantai 28. syyskuuta 2015

Don't call it a party, cause it never stops.


Muistan pohtineeni aikoinani, miten meitä varoitetaan haaveilemasta jostakin asiasta, sillä saatamme päätyä saamaan sen. Me ei varottu koskaan, ja nyt me ei tehdä muuta kuin varotaan. 
olen varmaan tästäkin jo joskus kirjoitanut. yhä ajankohtainen päätelmä jokatapauksessa.
Kutsumattomia vieraita ja veljiä, omituista kyllä sanoisin asioiden olevan hyvin. 
Vaikka valitan liikaa, olen totaalisen rahaton ja mieliala sekä olotila on matalammalla kuin syysyön tyyneyden halkaiseva viima, olen myös yhtä terävällä tuulella kuin nauttimani myrkyt.
Kunnes sumenee, mutta seuraavat maisemat odottavat jo.
lähiseudulla, kunnes saan taas inspiroiduttua. ikävä liikkeelle, mutta pää käskee odottamaan. sekoilen täällä sitten.
10.10. on muuten mun vanha onnen päivämäärä jo vuodesta 2008, ellen väärin muistele.
Tänä vuonna suuntaan tuolloin nauttimaan Terveistä Käsistä, Riistetyistä ja muista loistokkaista bändeistä. Mustelmia tiedossa.
Pakko välikommenttina kertoa tarina, joka ajoittuu erääseen perjaintaihin jolloin maassamme oli yleislakko, tarkoittaen julkisen liikenteen pysähtymisistä ja alkuperäisten bilesuunnitelmien peruuntumista. Saimme kuitenkin pippalot & autokyydit sovittua, joten valmistauduin hyvissä ajoin tapani mukaan musiikkia kuunnellen ja meikaten iltaa varten... Kunnes ensimmäisen kyytiläisen päästyä autoon se vitun paska meni hajoamaan tien varrelle ♥ Kaikista päivistä, kaikista matkoista just sinä hetkenä! Lopulta päästiin vain 45 min viiveellä vara-autolla kaikki yhdessä tiiviisti pakattuna Teemulle. Olisipa hallituksessa jäljellä sen verran järkeä, ettei nämä lakot tulisi ainakaan liian säännöllisiksi tapahtumiksi... 
Koitan aiheuttaa itselleni uutta addiktiota kävellä metsässä aktiivisesti,
näytän vähintään elämänhallintansa menettäneeltä laitatien kulkijalta milloin
kireimmissä pillifarkuissa nahkatakki päällä sotamaaleissa /
edes kulmia vahvistamatta ainoissa lökähousuissa harmaa huppari ja iso viininpunainen pipo suojana.
Ette te minua tunne.
Uhmalla yli epävarmuuksien. Tuulta kohti, kaveri totesi kun viimeiset puistokaljat korkattiin.
Now one is too many but it's never enough
Don't tell me you're happy cause this isn't love
So be careful what you wish for

lauantai 12. syyskuuta 2015

Hautaa mun sydän kaatopaikalle.

 

Pyhät Nuket - Enkelit sulkivat silmänsä 
Ruger Hauer - Näin opit neulomaan
Junaradan varrella salaisuudet jaetaan katkenneina
Ne on hyvä sanoa ääneen vaikka kuulija joisikin vahingossa muistinsa jälleen
Me nauretaan paljon, ja hetkeksi unohdan mitä piilotan näiden kankaiden alle.

Kävin Tavastialla, uusi piilo ovi ja enemmän tukkaa lavalla kuin koskaan olen nähnyt.
Oli hyvä muistaa, että on rakas paikka jossa olen tavannut elämäni parhaat ihmiset ja kokenut niin paljon onnellisuutta. Mä en käy kirkossa, mutta edelleen olen sitä mieltä jos sieluni pitäisi jakaa seitsemään palaan, yksi niistä olisi jo siellä.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Joten passaa se Ibumax ♥

 
Olen kaivannut vapautumisen tunnetta. Vapaus on aina ollut tärkeimpiä arvojani, mutta mitä se lopulta on? Onko vapautta se, että saan herätä kenen tahansa sängystä kertomatta kellekään?
Tai se, ettei kotoa lähtiessä tarvitse pukea päälleen useampia alusvaatteita mahdollisen raiskauksen hidastamiseksi? Olenko vapaa niiteissäni ja alati vaihtuvissa hiusväreissäni? 
Vapaus on paradoksi, suuri vankila, sinä lausumassa psykedeellisessä valomaailmassa runojasi, 
kahvia keskiyön jälkeen ja arkipäivisin humaltuminen. 
Tieto siitä, että voisin nousta seuraavaan bussiin, laivaan, lentokoneeseen tai junaan
ja kadota hetkeksi kasvavien pizzaboksikasojen luolta.
Ainakin mä tiedän jo, mitä teen Halloweenina. Sen illan teemana on Helvetti.
Mutta sitä ennen on edessä vielä monet mahdollisuudet päätyä tanssimaan paljain jaloin riverdanceä tuntemattomien matkalaisten kanssa taivasalla spontaaneissa jameissa. Jos mieli tekee.