keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Soultowns & cheap tricks.


Toteutin lempiuhkaukseni ja lähdin Tampereelle ilman paluulippua. Olin juuri herännyt kaverin kämpiltä itä-Helsingistä (vahingossa, tosiaikuiset ei lähde ryyppäämään maanantaina vaikka aurinko olisi kohdillaan ja syntynyt päivämäärälleen 21 vuotta sitten), pakkasin parin päivän takaiselta reissulta tuomani viinakset ja pari vaatetta mukaan himasta ja lähdin kohti Hervantaa. Pirkkalan saniaismetsät ja keskustan lavan hälinä ehtivät juuri tulla tutuksi, kun Juhannus tyhjensi meille sopivasti täydellisen kohdan puiston ja järven välistä. Uudet tuttavuudet saapuvatkin kohta Prideen, jos olisin saanut euron jokaisesta tyttöpususta jonka tuolla näin mulla olis varmaan varaa aika kalliisiin juttuihin.
Saatiin katsottua jotenkin kaikki Harry Potteritkin.
 Onpahan tuparit-synttärit-jne juhlistettu putkeen ja huolella.
''En mää tiä'' tarttui parin ulkona istutun illan jälkeen oikein sopivaksi omaankin suuhun.
(TÄHÄN JOKU PIKAKASSAN BIISI JOS JAKSAISIN)
Pakkaus- ja aikataulustressiä, tiedostaen paskaa budjetointia ja itse rähjäääntymistä, plus tietenkin kaiheus ja kotiin palaamisen tyhjyyden sietäminen. On tullut taas lisälastia kannettavaksi muutemasta uutisesta vanhojen paineiden lisäksi, siksi on hyvä huilahtaa myös lähempänä, katsoa läpi tutun maiseman jutellen kun Otto laulaa Alicea ja Bowieta tiistaina. Välillä myös illaksi kotiin.
Oli omituista olla blondina. Kuukauden leffasuositus: Alice through broken class. Ruoka: ylikalliit juustosämpylät. Motivaatio elämiseen: OITNB ensi kausi. Oikea motivaatio elämiseen: 404 error, try again another time.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti