tiistai 27. joulukuuta 2016

That which does not kill you but makes you write bad poetry.

2016 mä...
- Aloin pyörimään tosi paljon Kirkkonummella.
- Inhosin syvästi muutamien pysäkkien ohittamista junalla.
- Kävin monissa uusissa paikoissa ja vahvistin tunnesiteitä vanhoihin tuttuihin mestoihin.
- Eksyin vaahtobileisiin vahingossa. Kannatti.
- Alkoholia ja hiusväriä kului. Ei enää niin heartbroken mutta yhä high. Amy Winehouse laulaa rakkaudesta parhaiten.
- Varsin tyytyväinen olen kavereiden kanssa koheltamisiin risteilyillä ja kallioilla,
baareissa ja kämpillä. Turku, Tampere, Viro ja Ruotsi oli kaukaisimmat tällä kertaa. Ens vuonna tähdätään pidemmälle.
- Katsoin Dazed and Confusedin kaksi kertaa.
- Jääkaappi hajosi, luin paljon, tanssin kuumassa Alppipuistossa ja tahmeilla baarien lattioilla ja milloin missäkin.
- Näin yhden tähdenlennon.
- Näin pelkkiä hyviä elokuvia teattereissa sekä yhden kohtalaisen musikaalin livenä.
- Helvetin hauska Harry Potter maraton ja tuparisynttärijuhannus ♥
- Sitouduin arkirutiineihin syksyllä.
- Pari uutta frendiä, puhevälit kuntoon entisen poikaystävän kanssa, parin todella sairaan läheisten terveydentilan kohtalainen kohoaminen. En toivoisikaan enempää.
alle 2 sec video Toivosta heiluttamassa pulloaan, ei varmaan toimi
inhosin tätä kuvaa paljon kun näin sen big screenillä puolisen vuotta sitten. nyt se on mielestäni parhaita kuvia joissa olen. rehellinen, muokkaamaton.
Parhaat livekeikat jotka todistin (ei järjestyksessä):
 Backyard Babies, Lasten Hautausmaa, Puhelinseksi, Freakangel, Sairas T, Turmion Kätilöt, Children of Bodom, the 69 Eyes, Juju, Ruger Hauer, Fear of Domiantion, Anthrax, Dj Proteus, Paprika Korps.
Ehkä pari muutakin mutta jätän tän listan tähän.
2016 ei ollut niin paska kuin 2015, mutta 2017 on parempi olla ainakin globaalilla tasolla perkeleesti fiksumpi. Itse ajattelin ainakin yrittää.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todellisuuteen ovat vain satunnaisia.


En ole koskaan ennen tätä vuotta ollut yhdenkään työ- tai opiskeluporukan järjestämissä pikkujouluissa. Oli juuri sellaista kun ennakoinkin, noista pippaloista puhutaan vielä pitkään. (Kuningasidea - Prinsessa & Teharit - Maailma On Sun)
Oon oppinut pitämään noista epäkuvauksellisista, levottomista ja kova-äänisistä urpoista. Vaikka ollaan tunnettu vasta parisen kuukautta ja kaikkien tiet tulee muuteman kuukauden sisään viemään eri osoitteeseen, ollaan tiivis kokoonpano joka jeesaa paskoina aamuina astumaan junaan.
Joulun toivekollaasit, olkaa hyvät:
👽👽👽👽

torstai 8. joulukuuta 2016

Mä aion kuolla vapaana.

Pitkä sairastuminen sai lähtemään tien päälle. Löysin harvinaisen hienon kuvan itsestäni 17 -vuotiaana. En saanut koskettuakaan tällä viikolla käsitöihin. Ihmeotukset ja ihmeelliset seniorigoottiolennot ovat suunnattoman kiehtovia. 
tampere on rakkaus punaisella 
siivet suluissa yliviivattuna
meen ja teen edelleen ihan mitävaan meen Ihanmihinvaan mutten suostu yhteenkään sairaalaan