maanantai 31. heinäkuuta 2017

Viikot, jotka punoutuivat kesäksi.

Kirkkaita aamuöitä, kirkkaita silmiä, kirkkaita juomia, rähjäisiä stooreja, vessoja, katuja. Alusta. Joku on jo alkuillasta niin seis et kiertelee yksin puhuen tuntemattomille sarjamurhaajista. Kadotan aikaa ja maailma antaa minun kadota.
    Mitä siitä, ettei oo varaa matkustaa tuttuja kolkkia kauemmaksi, kun kirjojen sivuilla olen tuntikausia Ruotsissa, matkalla romulla pakulla Prahasta Budapestin kautta Shangrilaan, tai oma takapiha saa mut sanattomaks kun kerrankin jokainen auto on jo kulkenut ja ihmiset nukahtaneet?
      Mä vihaan pysähtymistä, oon pitkään vihannut, mut oikeilla hetkillä se autaa. Kun tietää että pääsee viel eteenpäin.
Liikemuutoksia on tapahtunut munkin elämässä taas, ja kauhistuttaa jälleen jos en osaakaan mukaantua. Niin nopeasti oppi olemaan loukussa toistuvassa loopissa. Ainakin jotkut ihanat jutut pysyy odottamassa.
nää kuvat olis voinu ottaa joku joka harrastaa mielenrauhaa
Unohdamme kaiken minkä tiedämme kreikan jumalista kun sitä kysytään, 
      aavistuksen asfaltti-ihottumaa, intensiiviteetit kaakossa. 
Joku kuuntelee
Haista Helena vittu
Rajoitan itseäni
''spontaani pussiviinipäiväkänni puistoilu boogie'' 🌸